Kettu puhumalla luolasta!

 

Oli kaunis Lokakuinen aamu 1994 ja lunta oli ripotellut senverran että ketunjäljet saattoi nähdä vihjeeksi missä olivat liikkuneet. Mieltä poltteli josko nyt lähtis Aapon kans. (Suomenajokoira Paristan Aapo) kettuhommia opetteleen. Aapolla oli ikää n.1v ja eikun matkaan ja kohti Kontion Loopia,vihiä oli että siellä niitä repoja saattais olla aikaisempien merkkien perusteella.

 

No saavuin Loopiin ja siitä päästin sit Aapon irti ja “töihin”. Nuoresta iästään huolimatta sillä oli selvästikin kiinnostus kettuun vaikkakin jänis oli sille niin,niin hyvän hajuinen että ajeli jo aikaisemmin sitäkin.

 

Lähdimme siitä sitten pikkuhiljaa peltojenlaitoja tarkasteleen ja niinhän sieltä löytyi vähän lunta jossa oli öinen “äijjän”tassunjälki. Suuntahan siitä sit saatiin ja minun opastuksella Aapolle eka viesti sille aamulle mitä nyt haetaan.

 

Niinhän siinä kävi että Appo kun haistoi jäljen niin se alkoi ottaa sen häntään joka alkoi villisti pyörimään, vähän niinkuin sillä entisellä pojalla kun somella xxxxxxxxxxniin ottixxxxx??

Pysyttelin siinä koiraannähden tuulen alla etten sekoittaisi hajua ja homma eteni. Jossainvaiheessa kuitenkin jälki oli liian huono koiralle ja katosi.

 

Menin muka avuksi ja kaavailin menosuunnan ja huomasin siellä edessä taas lumisen paikan ja suuntasin sinne pellonlaitaan.

No siellähän äijjänjälki taas oli kuin olikin,huikkasin sen Aapolle ja homma eteni. Kaavailin taas ketun kulkusuuntaa kun edessä oli musta kynnöspelto jonka haasteen tiesin.

Sinnehän se repolainen on tieten mennyt pellonpoikki kallioille kukkuloille Rautakurua kohti.

 

Pikkuhiljaa Aapon edetessä joskin jälki joskus  hukassa saavuimme sit vainiontakana olevaan metsään. Aapolla oli siellä rinteessä jotain todella mielenkiintoista kun se sitä häntäänsä niin pyöritti.

Menin varkain siihen näköetäisyydelle ja huomasin siinä olleet puppen syönnösjäljet Prkl.

 

Aapo ei niitä, EI! huusin ja nöyrä kun oli niin jätti sen homman siihen. Mihinhän se revonjälki katos,mietin. Katselin siitä semmoisia lumisia paikkoja ja tarkastelin että oisko mitään vihiä ja eikun ei.

Aapo oli sillävälin häipynyt näkyvistä ja aloin huolestua että menikö se “ruija” takas sinne puppelle??

Menin takas sinne puppen syönnöksille ja houomasin ettei siellä Aapoa ollu. Antaapa sen olla,ajattelin,  tulee tähän kyllä jos ikävä tulee.

 

Reppu selästä ja ne mahtavat Maastokaffeet on nyt paikallaan. On se raahallista näi uamusella kun ee oo häiritseviä iäniä,Ee! Siinä kahvia juodessa ja nauttiessa hiljaisuuden RIKKOI TOTAALISESTI Aapon mahtava haukku, suu jäi varmaan auki pitkäksi aikaa. Mikä, mikä sillä on edessä kun haukkuu nuin kiivaasti.

 

Ajo lähti melkein pellonlaidasta n. 300-400m. päästä jostain kallionpäältä ja eteni lujaa minusta poispäin etuvasemmalle. Reppu pykälään ja hakeen passisuojaa pois tästä kalliolta. Ajo meni kokoajan poispäin ja vastatuuleen.

 

Otan enempi vasemmalle tuulenalle jos vaikka ajo tulis takasin niin en oo heti haisemassa jos sieltä vaikka kettu ite “Äijä”Tulis,ajattelin. Noin 15 min. sitä kesti ja sitten tuli hiljaista. No mikä ihme kun täydestä ajosta ajo loppu kuin seinään.

 

EEkun perään,se on varmasti hukassa ajattelin mutta ko ajo niin komiasti, että?? prkl. Siinä käveltyäni huomasin siellä kallionpäällä taas lunta vähän enempi ajattelin  että näkyiskö siinä jotain merkkiä ajettavasta.

Ja siinä ne sitten lopulta olivat kuin olivatkin, ihan uudet “KETUN HYPPYJÄLJET” mutta kun ei koiranjälkiä,mitä prkl??!!  No seuraan näitä ko näitähän tänne tultiin hakeen.

 

Missä ihmeessä se KOIRA PRKL. on kun ois tässä antaa sille uus jälki. Ei sitä näy eikä kuulu,ee. Menin ja menin manatessani eteenpäin niitä jälkiä ja mitä ihmettä ??, sieltä oikealta yhtyi viistosti AAPON......,?mun AAPON hyppyjälki siihen ketunjäljelle, ei voi olla totta MUN VUODENIKÄINEN “KETTUKOIRA” ajaa Kettua. Voi sitä RIEMUA.

 

Mitä ,mitä mää nytteen ??mietin ja jatkoin vain eteenpäi ajojälkeä sen kummempaa suunnitelmaa mielessä. Aikani käveltyä tuli Aapo sit mua vastaan ja kyllä sillä oli “asiaa” hyvittelin ja taputtelin sitä siinä ja me oltiin niin kavereita että meinas koko kettu unohtua.

 

 

No rituaalit siinä suoritettiin ja oltiin iloisia että saatiimpa se “Äijä” herätettyä päivämakuulta ja sai semmoset lähöt ette “HURUMYKKET” Siinä hetken töllisteltyäni Aapo pinkaisi ajojälkeä pitkin takasi ja vilkaisi että tuutko sinä?

 

Lähin sit sen Aapon perään kun se oli niin innoissaan ja menossa takaisin että joutaapa tässä lenkkeileen itekin. Seurasin sitä ajojälkeä ja aina kun oli lunta tarkistin että onko siinä myös ketunjälki ja oli siinä. Paidanselkä jo alkoi kostua ja henkiä MAHA täynnä haalasin eteenpäin kunnes viimein tulin korkealle mäelle johon kettukin oli noussut.

Aapokin siellä vilahti katsoon että “TUUKKOSÄÄ”

 

Huh,huh, pääsin kallionpäälle ja siitä tihrustin että minne se jälki johtaa. Yhtäkkiä huomasin Aapon nyppylänjuurella ison kiven vieressä vähän pelokkaan näköisenä häntä alhaalla ja kaula pitkällä ,kuono lähes maassa haistelevan sinne kiven alle. Onko se siellä kysyin ja menin itsekin sinne alas.

 

Sinnehän se “Äijä”oli itsensä tunkenu ja oli Aapolla jo tiedossa. Mitäs nyt mietin, oispa LA puhelin niin yrittäs apuvoimia mutta eipä oo ee. Aikani siinä miettiessäni tein rassin että hätyytän sen sillä pois mutta eihän se sieltä minnekään lähe hyvästä paikasta.

 

Toinen sunnitelma oli että ammun toisenpiipun ja passaan toisella. Moemminpuolin kiveä siinä kävin häiritsemässä mutta turhaan. Epätoivo jo hiipui niveliin ja Aapokin katsoi että hulluksikko se tuo isäntä tuli ko ampuu ja ei ammu ja taas ampuu????

 

Rauhottelin sit Aapon ja otin sen remmiin miettien että mitä tekisin tilanteen eteen???!!!!

 

Yht`äkkiä kuin Salama kirkkaalta taivaalta tuli mieleen erään kovan kettumiehen väittämä että “ketun saa puhumalla reijästä”??!!, tilannehan oli nyt ja tässä,tajusin mitä kyseinen herra väittämällään todella tarkoitti.

 

Eikun kokeilemaan, haistelin taas tuulensuunnan ja siitä vain vastentuulta kävelemään Aapo remmissä. Puhelin Aapolle normaali äänellä että kyllä me se sieltä pois otetaan ko se on sun eka työs ,taisin minä laulaa lurauttaakin jotain, no een laulanu mutta äänenkans lähettiin siitä kiveltä pois.

 

Oltiin kävelty n. 200-300m käänsin suunnan 90 astetta oik. ja jatkoin noin 100m sitä suuntaa. Sit kiersin hiljaa ja varovasti kallion takaa siihen kallion päälle jonka jurella oli kivi jossa kettu lymysi ja piilotteli.

 

Istuin hiirenhiljaa ja solmin Aapon remmin jalkaani kiinni ja rapsutin sitä kaulalta että on rauhassa. Seurasin Kiveä ja Aapoa vuoron perään ja huomasin kuinka Aapoa alkoi raukaista mun silittely.

Pääasia että oli hiljaa ja mun ei passannu TORKKUA. Jännitys tiivistyi ja n. 10-15min päästä kuuli jotain rapinaa alhaalta. Pukkasin varmistinta kovasti painaen tukkia vasten ettei se naksahda. SAMASSA huomasin kun kettu tuli kuin paiskattuna siihen kivenvieressä olevan kuusenjuureen ja tähyili vastatuuleenpäin että minne ne vihulaiset meni.

 

Myöhäistä ajattelin ja paiskasin Beretan poskelle ja puristin liipasimesta, Siinä se viekas makasi hiljaa liikkumattomana ja älykkyydestään huolimatta lyötynä.

 

Voi sitä riemua mikä siitä Aapolle syntyi kun päästin sen taas irti. Menin sitten itsekin sinne alas ja taashan meillä oli net rituaalit ennenku päästiin lähtemään saaliinemme kotia kohti ja Todella Onnellisina. Kiitos Aapo!( 30.10.1993   -    01.04.2004)

Kirj. Veli