Kahden siniketun päivä.
4.4.2014
Kotona maalaillessani puhelin soi. Puhelussa kerrottiin ketun kulkevan kaurapellossa.
No eikun äkkiä patit ja ase mukaan ja suunta pellolle. Siinä paskakaivolla kiikaroidessa
kettu osuikin näkökenttään ja ei muutako ase esiin niin voi pyhä sylvi, kivääri tuli haulikon
sijasta mukaan mutta patit oli haulikon. Kiirehän siinä tuli ja myrskytuulen nopeudella
kalustoa vaihtamaan. Takaisin tullessani ihmettelin että näänkö kahtena? Kaksi kettua
oli pellossa. Ei muutakuin pyyntiin vaan. Pohjoislaidasta lähdin kävelemään ja kohta jo
juoksin. En ekaa saanut hollille, no yritin toista. 50 metrin päähän pääsin ja siitä latasin
eka kerran ja se haavottui. Juoksukilpailu alkoi, panoksiakin meni 5 kpl kunnes se kaatui.
 Aattelin että tarviin ajomiehen kaveriksi sen eka ketun kimppuun. Japo tulikin mukaan
ajamaan kettua. Ajo sujui hienosti ja kettuhan katselikin ajomiestä silmiin viiden metrin päästä.
Sinne minäkin "juoksin" ja pääsin 35:n metrin päähän. Eiku tulta vaan ja heti se tippu ja
kalikalla loppu hoito. Siinä lähti rannalta kaksi munarosvoa.
Ja sitte takaisin maalaushommiin.


Kirj. nimimerkki Hande